Hintadata paljastaa: Sähköauto kannattaa ladata viikonloppuisin
Pörssisähkö on ollut viikonloppuisin selkeästi halvempaa alkuviikkoihin verrattuna, selviää sähkönmyyntiyhtiö Nordic Green Energyn edellisten vuosien hintadatasta. Lisäksi yhtiö on tuonut asiakkaidensa käyttöön viikon päähän ulottuvan ennustetyökalun, joka kertoo, minä päivänä sähkö on halvimmillaan.
Nordic Green Energy on tuonut asiakkaidensa käyttöön kehittyneen, viikon päähän ulottuvan pörssisähkön hintaennusteen. Ennuste auttaa asiakkaita ajoittamaan esimerkiksi sähköautojen latauksen ja kodin lämmityksen halvimpiin aikoihin. Hintaennuste on näkyvissä kuluttaja-asiakkaiden mobiiliapplikaatiossa.
Sähkön hinnan pidemmän ajan trendeistä saa osviittaa tarkastelemalla viime vuosien hintadataa. Esimerkiksi viime vuonna pörssisähkö on ollut viikonloppuisin järjestään useita senttejä halvempaa alkuviikon hintoihin verrattuna. Sama trendi on toistunut myös muina vuosina.
”Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, sähköauton lataus ja saunan lämmitys kannattaa tänäkin vuonna ajoittaa viikonloppuihin”, toteaa sähkönmyyntiyhtiö Nordic Green Energyn tuotepäällikkö Oscar Sigfrids.
Ennusteen mukaan tälläkin viikolla halvinta on ladata viikonloppuna
Tämän tiedotteen julkaisuajankohtana viikon halvin sähkönhinta näyttää Nordic Green Energyn applikaation ennusteen mukaan osuvan lauantaille ja sunnuntaille klo 12–18 välille.
”Ennuste ottaa huomioon moninaiset tekijät, kuten futuurimarkkinat ja kansainväliset energiapoliittiset tilanteet. Ennusteemme avulla asiakkaamme voivat tehdä dataan perustuvia päätöksiä ja suunnitella sähkönkulutustaan järkevästi”, toteaa Sigfrids.
Sigfrids kertoo, että parhaan hintahyödyn ennusteesta voi saada, kun sen yhdistää esimerkiksi sovelluksesta löytyvään sähköauton älylataustoimintoon: NGE:n sähköauton älylataus ajoittaa auton latauksen automaattisesti pörssisähkön halvimmille tunneille.
Pörssisähkösopimusten määrä on kasvanut
Nordic Green Energy uutisoi ennen joulua, että taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan 29 %:lla suomalaisista oli vuoden 2023 lopussa pörssisähkösopimus. Pörssisähkön suosio on kasvanut, sillä Energiaviraston tietojen perusteella pörssisähkösopimusten osuus oli vuoden 2022 lopussa 13,7 prosenttia kaikista sähkön vähittäissopimuksista.
Viime vuoden tilastoista tiedetään myös, että pörssisähkön keskihinta jäi selvästi kiinteiden sopimusten hintojen alle vuonna 2023: Nordic Green Energyn pörssisähkösopimusta käyttäneiden kuluttaja-asiakkaiden painotettu keskihinta koko vuodelle 2023 oli 7,67 senttiä kilowattitunnilta. Energiaviraston tietojen mukaan halvimmatkin tarjoukset vuoden kiinteästä sähkösopimuksesta olivat tätä kalliimpia.
”Pörssisähkö on näyttänyt kannattavuutensa etenkin pitkässä juoksussa. Nyt asiakkaiden käyttöön tuomamme ennuste voi lisätä pörssisähkösopimuksen kannattavuutta edelleen, kun asiakas voi helpommin ajoittaa ja suunnitella sähkönkäyttöään”, Sigfrids toteaa.
Lisätietoja:
Oscar Sigfrids
Tuotepäällikkö
oscar.sigfrids@nordicgreen.fi
puh. 0405426535
Nordic Green Energy lyhyesti:
Nordic Green Energy (kaupparekisterissä Suomessa Switch Nordic Green AB Filial Finland ja Ruotsissa Switch Nordic Green AB) on yksi Suomen suurimmista sähkönmyyntiyhtiöistä. Nordic Green Energy myy vain ilmastoystävällistä ja 100% uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä. Nordic Green Energy on viime vuosina valittu yhdeksi Suomen suositelluimmista sähkönmyyjistä. Nordic Green Energy on osa Elmera Group -energiakonsernia, joka on Pohjoismaiden suurimpia sähkönmyyjiä palvellen yli miljoonaa kotitalous-, yritys- ja julkishallinnon asiakasta. Elmera Group on listattu Oslon pörssiin. Lue lisää: www.nordicgreen.fi