Pörssisähkön hintaennuste: Coldplay soittaa edullisimman keikkansa sunnuntaina 28. heinäkuuta.

26.07.2024 | Tiedote

Ympäristöystävällisyydellään mainetta kerännyt Coldplay soittaa Helsingin Olympiastadionilla neljä keikkaa ensi lauantaista alkaen. Pörssisähkön tuoreen ennusteen mukaan yhtyeen edullisin keikka on sunnuntaina 28.7. Jos yhtiö maksaa sähkön kulutuksestaan ennustetun pörssisähkön myyntihinnan, on halvimman keikan sähkölasku lähes 360 euroa. Lisäksi tulee maksettavaksi sähkön siirtohinta ja verot. Kalleinta soittaminen on keskiviikkoiltana 31.7. jolloin yhtiö maksaa sähköstään lähes 650 euroa.

Coldplaylla on Suomessa keikat lauantaina, sunnuntaina, tiistaina ja keskiviikkona. Suuret stadionkeikat vievät tunnetusti paljon energiaa ja yhden illan aikana voidaan sähköä käyttää jopa omakotitalon vuosikulutuksen verran 20 000 kWh.  Sähkönmyyntiyhtiö Nordic Green Energyn hintaennuste näyttää, että näistä konserttiajankohdista pörssisähkön hinta on edullisinta sunnuntaina 28.8. klo 18 ja 24 välisenä aikana, jolloin sähkö maksaa 1,79 senttiä kilowattitunnilta. Toiseksi edullisinta sähkö on lauantaina 27.8. klo 18-24 2,70 senttiä kilowattitunnilta. Tiistaina 30.7. ja keskiviikkona 31.7. hinta on suunnilleen sama, eli tiistaina 3,19 senttiä ja keskiviikkona 3,24 senttiä kilowattitunnilta.

Arvioidut hinnat perustuvat Nordic Green Energyn hintaennusteeseen torstaina 25.8. klo 18. Ennusteet perustuvat analyyseihin, jotka päivittyvät tunnin välein. Ennusteessa esitetään keskimääräiset hinnat (snt/kWh) kuuden tunnin aikaväleille. Coldplayn konsertit osuvat ennusteen aikavälille klo 18-24. Nordic Green Energyn viiden vuorokauden päähän ulottuva pörssisähköennuste pohjautuu suureen määrää dataa, joka sisältää esimerkiksi sääennusteen sekä tiedot vesivoimatilanteesta ja mahdollisista ydinvoiman huoltokatkoista.

Ympäristöystävällisiä valintoja keikoilla ja arjessa

Coldplay ei ole julkistanut omien stadionkeikkojensa keskimääräistä energiankulutusta, mutta yleisesti stadionkonserttien arvioidaan vievän energiaa jopa noin 10000–20000 kWh. Tämä vastaa noin 1000 suomalaisen kotitalouden keskimääräistä päivittäistä sähkönkulutusta tai sähkölämmitteisen omakotitalon koko vuoden kulutusta.

Tällainen energiankulutus vaatii tarkkaa suunnittelua ja innovatiivisia ratkaisuja, jotta ympäristövaikutukset voidaan minimoida. Coldplay on tunnettu ympäristöystävällisistä ratkaisuistaan: Yhtye käyttää kiertueillaan uusiutuvaa energiaa ja yleisö pääsee myös tuottamaan energiaa keikkojen aikana tanssilattialla sekä pyöräillen. 

Nordic Green Energy toi keväällä asiakkaidensa käyttöön viikon päähän ylettyvän pörssisähköennusteen mobiiliapplikaatioonsa.

”Pienilläkin teoilla on merkitystä. Me toimme ennustetyökalun asiakkaillemme, jotta he voisivat paremmin suunnitella sähkönkulutustaan. Tämä voi auttaa sähkölaskun pienentämisessä, mutta se ohjaa myös yleisesti pohtimaan yhä enemmän energiankäyttöään. Sähkönkäytön ajoittaminen edullisimmille ajoille edistää myös uusiutuvien energialähteiden käyttöä: Näiden tuotanto on usein korkeampaa edullisen sähkön aikana.  Yhdessä voimme varmistaa, että myös tulevat sukupolvet saavat nauttia paitsi hyvästä arjesta, myös upeista konserteista puhtaassa ympäristössä”, toteaa Kenneth Kastrén, Nordic Green Energyn toimitusjohtaja.

Lisätietoja:

Kenneth Kastrén
Toimitusjohtaja, Nordic Green Energy
kenneth.kastren@nordicgreen.fi
Puh. 040 8421939


Nordic Green Energy lyhyesti:

Nordic Green Energy (kaupparekisterissä Suomessa Switch Nordic Green AB Filial Finland ja Ruotsissa Switch Nordic Green AB) on yksi Suomen suurimmista sähkönmyyntiyhtiöistä. Nordic Green Energy myy vain ilmastoystävällistä ja 100% uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä. Nordic Green Energy on viime vuosina valittu yhdeksi Suomen suositelluimmista sähkönmyyjistä. Nordic Green Energy on osa Elmera Group -energiakonsernia, joka on Pohjoismaiden suurimpia sähkönmyyjiä palvellen yli miljoonaa kotitalous-, yritys- ja julkishallinnon asiakasta. Elmera Group on listattu Oslon pörssiin. Lue lisää: www.nordicgreen.fi